Harjus

Harjus on saanut nimensä suuresta ja värikkäästä selkäevästään, jota heristämällä se häätää tunkeilevat lajitoverit pois reviiriltään. Mitä isompi evä on, sitä paremmin varoitus menee perille. Selkäevän lisäksi harjuksen paras tuntomerkki ovat hopeanhohtoiset kyljet, joissa on usein ruskehtavia täpliä. Isommilla harjuksilla täplät aikaansaavat kyljen pitkittäisjuovaisen vaikutelman.

Kutuaikana värit voimistuvat ja koiras saa tummat kutukyhmyt. Harjus on erinomainen ruokakala. Valitettavasti se ei kestä kuljetusta kesälämpimällä, joten se on syytä valmistaa ruoaksi pyyntipaikalla. Niinpä se onkin vaeltajan yleisimpiä ja toivotumpia ruokakaloja.

Harjuskeittoa maistanut ei unohda sen makua! Savustettuna isokin harjus kestää viileässä päivän pari.
Levinneisyys Harjus on pohjoisen pallonpuoliskon kala. Sen levinneisyysalue Suomessa käsitää koko Pohjois-Suomen, Pohjanmaan rannikkoseudut ja Vuoksen vesistön. Vahvin kanta on pohjoisessa, mikä on luonnollista, koska harjus suosii puhtaita ja hapekkaita vesiä.

Harjuksesta on sekä vaeltavia että paikallisia kantoja, ja se viihtyy joissa, järvissä ja Itämeressäkin. Kutu Yleensä harjus kutee virtaavissa vesissä, koskien niskoilla, matalilla somerikoilla n. 0,5-1,0 m:n syvyydessä tai järvissä sorapohjaisilla selkämatalikoilla. Kutu tapahtuu keväällä veden lämmettyä noin 5-asteiseksi.

Svettijärvellä harjus kutee juhannuksen tienoilla. Harjukset peittävät mädin hiekkaan muilta eläimiltä turvaan. Kudun jälkeen koiras vartioi reviiriään ja houkuttelee uusia naaraita kutemaan.
Pyynti Loppukesästä harjusta saa kokemuksemme mukaan parhaiten mustilla pintaperhoilla, joista ainakin Red Tagia on syytä kokeilla. Toinen värivaihtoehto on vihertävän väriset uppoperhot.
Uistimista parhaimman saaliin ovat antaneet Lotto-lipat ja kuparinväriset Mepsit. Pilkillä harjus iskee tavalliseen kärpäsentoukilla varustettuun rautupilkkiin.

Kuva: lapinkalatalouskeskus.net